Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Tämä on aina hyvä muistaa, vaikka toinen vanhemmista olisi vastahakoisempi tai vanhempien välit olisivat huonot. Koko erossa on hyvä huomioida lapsen etu ja vasta toissijaisena miettiä omia tarpeita.

Tämän vuoksi haluan tässä blogissa nostaa esiin myös lastenvalvojan tärkeyden. On todella hienoa, jos vanhemmat saavat asiat sovittua keskenään. Se ei silti tarkoita, etteikö lastenvalvojalla kannattaisi käydä laittamassa sovittuja asioita paperille.

Kuten olenkin jo kirjoittanut, eron jälkeen eletään melkoista tunteiden vuoristorataa ja sen vuoristoradan käänteet ei mene puolisoilla samassa tahdissa. Näin ollen, vaikka eron alkumetreillä kaikki menee hienosti, se ei tarkoita, etteikö vaikeuksia voisi olla edessä. Kaikki on mahdollista sopia ja joustaa lastenvalvojalla käynnin jälkeenkin, joten mitään huonoja vaikutuksia käynnillä ei voi olla.

Sen sijaan esimerkiksi elatusapu on usein asia, joka saa tunteet kuumenemaan. Niin myös meillä. Jostain syystä tämä usein yhdistetään siihen, että etävanhemman pitäisi elättää lähivanhempaa. Vaikka todellisuudessa kai kaikki ymmärtää, että kyse on lapsen elatuksesta. Raha on kuitenkin asia, joka menee herkästi tunteisiin. Kun ei näe mihin raha konkreettisesti menee, on helppo ajatella, että sehän menee varmasti lähivanhemman omiin huvituksiin. (Sinänsä koomista, koska en ole koskaan ollut kova tuhlaamaan itseeni)

Lastenvalvojalla tehdään käytännössä sopimus. Sopimus koskee lapsen tapaamisia, huoltoa ja elatusta. Sopimus tekee elatusmaksusta ulosottokelpoisen. Sopimukseen voi myös vedota, mikäli etävanhempi ei pidä kiinni sovituista tapaamisista.

Mikäli ongelmia ei ole eikä tule, sopimuksen olemassaolosta ei tarvitse murehtia. Jos asiat ovat riitaisia, ennen lastenvalvojalla käyntiä on tarjolla myös perheasioiden sovittelua.

Ikävimpiä ovat tilanteet, joissa vanhemmat eivät kykene sopimaan asioista keskenään, jolloin myös lapsia koskevat asiat viedään käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Itse löysin aikuisena äitini kuolinpesästä käräjäoikeuden paperit, joissa käytiin läpi minun huoltajuutta koskevia asioita. Vaikka aikaa oli kulunut yli 10 vuotta, näiden papereiden lukeminen ei ollut mielekästä. Tuntui hullulta, etten edes tiennyt kiistan olemassaolosta. Tuntui, että erossa riideltiin minusta.

Oman eron suhteen en tiedä vielä mihin päädytään. Kaikkeni teen, että vältetään käräjille meno. Toisaalta, niin luulin välttäväni koko eronkin.